Kuukauden näyttely

Julkaisualusta toimii galleriana kaikkien mielenterveyden kanssa haasteita kokeneiden kuvataiteelle, oli näyttely sitten yksittäisen taiteilijan, mielenterveysyhdistyksen tai yksittäisen taideterapeutin järjestämän kuvataideryhmän.

Samassa häkissä

Jarno Latva-Nikkola on monien mutkien kautta Siuroon päätynyt sarjakuva- ja kuvataiteilija. Hän on julkaissut pikimustan huumorin täytteisiä ja underground-henkisiä sarjakuviaan epätasaiseen tahtiin aina 90-luvun lopulta lähtien.

Sarjakuvien ohella olen tehnyt aina piirroksia ja maalauksia, koska niiden tekeminen on spontaania ja stressitöntä (hah). Paperin ja kankaan edessä minulla ei ole hajuakaan mitä tulen tekemään vaan viiva ja värit kuljettavat johonkin suuntaan. Tämä tekee työstä mielekästä, vaikka osa lopputuloksista ei olisikaan omasta mielestä onnistuneita.

Jarno Latva-Nikkola

Tian maailma

Työt ovat tehty ylläpitämään pääni hyvinvointia.

Tia Holm

Hyvät Tuulet ry:n taidenäyttely

Luovuus voi olla nikkarointia, virkkaamista, leipomista.
Luovuus voi olla olemista, pysähtymistä, kuuntelua ja katselemista.
Luovuus saa olla arjen ja elämän voimavara.
Yksin tai yhdessä.
Tervetuloa näyttelyymme nauttimaan luovuudesta.
Katselun iloa.

Tämä on Hyvät Tuulet ry:n yhteistaidenäyttely.
Yhdistyksemme toimii Vantaalla ja tarjoaa monipuolista tekemistä sekä vertaistukea mielenterveyskuntoutujille.
Kuvataideryhmissämme on mahdollisuus maalata ja piirtää, mutta onhan luovuus niin paljon muutakin.

False memories and vivid flashbacks

Paintings and drawings, 2014-2024

Jassu, TK, Anonyymi2

Tähtipölyä ja molekyylejä

Akvarellejä ja piirroksia 2015-2017

Aine koostuu hiukkasista, atomeista. Elävä molekyyleistä, soluista. Ihmiselle tosi on kuvitelma, jota kulttuuri on. Kuvittelemme aatteet ja asiat, kuten rahan ja sitten taiteen ja uskonnot. Taiteessa kuvittelen itse aineetonta olevaa.

Jussi Karhunkorva