Art by Elvyren

Joskus sitä on vain niin vihainen kaikelle kaikesta. Eniten itselleen. […]

Hetkinä , jolloin ehtii hetkeksi pysähtyä miettimään, tuntee itsensä pieneksi

Lopulta me kaikki olemme samanlaisia. Liikkuvia luurankoja. Vain ihmisiä.

Sidon sen punaisen nauhan otsalleni ja nousen. Tarmon puuskassa päätän.

”Verkkaisesti hiipii näkymättömät askeleet. Läsnäolon voi havaita hopeisina rihmoina, kimmellyksenä

Ajoittain pysähdyn miettimään kaiken loppua. Jatketaanko me elämää jossain muussa

Pelko, ahdistus, epätoivo: Pää täynnä vellovia ajatuksia, kuin sodassa. Tuntuu,

Joskus pimeys ja hiljaisuus voivat tuntua lohdulliselta. Kuutamon vaalea häily,

On hetkiä, kun tuntuu pudonneen ulos kaikesta sosiaalisesta. Sitä yrittää

Pääni on täynnä ajatuksia, kuin herhiläisiä. Ne lepattavat ja surraavat

Olen väsynyt. Olen väsynyt jatkuvaan taisteluun. Olen riekaleinen ja revitty.

Joskus on päiviä, öitä, hetkiä jolloin vain ajelehtii tyhjyydessä. Kuuntelee